Järjestöt toimivat koronakriisissä

Järjestöt toimivat koronakriisissä

Järjestökentän laaja-alainen työ tukee yhteiskunnan ja sen eri sektoreiden kriisinkestävyyttä. Siksi järjestöt ovat vahvasti mukana myös Suomi toimii -kokonaisuudessa. Tavoitteena on henkisen kriisinkestävyyden vahvistaminen ja ihmisten tukeminen kriisin yli.

Suomi toimii -kokonaisuus on avoin kaikille järjestöille. Tänä keväänä kohdistamme huomion järjestöjen koronakriisissä tekemään työhön, järjestökentän vapaaehtoisiin sekä arjen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vahvistamiseen kriisiaikana.

Suomi selviää kriisistä, kun välitämme yhdessä. Tervetuloa mukaan!

#SuomiToimii#yhdessä#FinlandFixarDet#tillsammans#together

Tarinoita vapaaehtoisuudesta

tarinoita vapaaehtoisuudesta

Välittämisen ja auttamisen merkitys korostuu kriisitilanteessa silloinkin, kun emme voi fyysisesti kohdata. Koronavuonna järjestöjen vapaaehtoiset ovat työskennelleet lukuisissa rooleissa muun muassa auttavissa- ja kriisipuhelimissa, ystävätoiminnassa, koronarokotuspisteillä, ruokatukena ja asiointiapuna.

Tänä keväänä tulemme kuulemaan tarinoita vapaaehtoisuudesta, vapaaehtoisten itsensä kertomana.

Jaa oma tarinasi sosiaalisessa mediassa ja lisää tunnus #SuomiToimii

Suomi toimii

Järjestöjen asiantuntijat mukana
Suomi puhuu -keskusteluissa

Lue lisää

Suomi puhuu

Suomi toimii -työtä tekevät järjestöt

#SuomiToimii somessa